Jos nyt näkisimme taakse sadan vuoden

silloin köyhän riisto ahdisti nälkää tuoden

mutt toivo silti eli työläisellä paremmasta

uusi alku, usko leivästä leveästä ja varmemmasta

Levisi sosialismin aate ja se oli vahva

Uskottiin, demokratian voitosta tulisi muutosten kahva

Mut sodaksi muuttui taistelu politiikan vallasta

Häviön tultua työläisille tappion kalkki oli karvasta

Tuomiot olivat julmia, teloitukset valtavan laajat ja hurjat

Jos hengissä selvisi, siirto vankileirille, missä olot oli kurjat

Siellä köyhälistö nälällä näännytettiin

ja nöyräksi työläiseksi käännytettiin

Mutta vanki kädet taskussa nyrkkiin puristaen

Vannoi hän tämän kaiken kurjuuden muistaen

– Silloin lausui hän mielessään sanat nuo

”Vielä kerran demokratia meille hyvinvoinnin tuo

Silloin paremmat on meillä työn ehdot

ja vastasyntyneille saamme ilmaiset kehdot

Köyhää tuetaan, kun hän kotona hoitaa lastaan

Perheet huomioidaan ja silloin yhteiskunta tulee vastaan

Tulee se aika vielä, milloin köyhän ääni voittaa

Kauankohan siihen vielä menee, kun se aika koittaa”

– Näin ajatteli nälissään punavankiparka

Vaan ei sitä ääneen kertonut, kun oli sen verran arka

Kuitenkin mielessään päätti hän työväen aatetta vielä jatkossa jakaa

Sillä totta on, kyllä se paremmin köyhälle hyvinvointia takaa

Niin hyvät kuulijat, tässä teloitettujen haudalla täytyy meidän heille kunnia antaa

He loivat pohjan liikkeelle, mikä kauas kantaa

Ei anneta heidän uhrauksien valua löysään hiekkaan

Jatkakaamme rauhan aitoa työtä, ettei kenenkään tarvitse tarttua miekkaan!